Tervetuloa Skin Craftin ja Henri-Sedän artikkelisarjaan tatuointien tiimoilta. Tarkoituksena ei ole kertoa kiveen hakattuja totuuksia, vaan valottaa tatuointeihin liittyviä lainalaisuuksia ja kertoa kuvien tekemisestä kokeneen ammattilaisen perspektiivistä. Mielipiteet ovat siis joko Henri-Sedän tai allekirjoittaneen käsialaa ja niistä saa toki olla vapaasti eri mieltä. Toivottavasti onnistumme herättämään keskustelua ja ehkäisemään edes muutaman paskan tatuoinnin!
Tatuointimasiinoita on vuosi vuodelta helpompi ja helpompi hankkia, niinpä myös tatuointeja tehdään enemmän ja enemmän. Ja toinen toistaan erikoisemmissa olosuhteissa. Vielä 90-luvulla kone piti tehdä itse partakoneesta ja ompelukoneen neuloista, jos sellaisen halusi kohtuuhintaan. Nykyään tatuointikoneen voi ostaa netistä ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä hyvinkin kohtuulliseen hintaan.
Hyvä idea se ei välttämättä silti ole, sillä myös peittokuvien määrä on kasvanut huomattavasti. Kaverin kännissä väsäämiä suttuja hävitetään tatsapaikoissa ympäri maailmaa taukoamatta. Prosessi on kuitenkin pahimmillaan sen verran hankala, että kaikki eivät siihen edes suostu. Henri-Setä kyllä tekee peittokuvan, mutta ehdot ovat siinä hieman erilaiset kuin normaalissa tatuoinnissa.
”Peittokuvien teko on totta kai todella paljon hankalampaa. Tärkeintä onkin, että asiakas kuuntelee, kun tatuoija kertoo millä sen paskan saa peitettyä. Asiakkaan toiveet peittokuvasta kun on välillä sellasia, ettei ne vaan toimi. Jos homma ei tule onnistumaan, niin en sitä myöskään lähde tekemään, vaikka asiakas kivenkovaa väittäisi muuta”, sanoo Henri ja lieventää kuitenkin sen verran että:
”Aiheen voi tietysti toivoa, mutta kuvasta on vaan pakko tehdä sellainen että se toimii.”
Kaikkein hankalimpia peitettäviä ovat ovat liian tummat kuvat joissa ei ole välejä mihin lisätä väriä tai uutta aihetta. Esimerkiksi kämmenselkä tatuoidaan usein niin täyteen ettei kuvaa pysty jatkamaan mihinkään suuntaan, jolloin peitekuvan tekeminen on lähes mahdotonta, ellei sitten halua kokomustaa kämmenselkää. Asia kannattaa tiedostaa kun ennen kuin alkaa tuhtaamaan itselleen puolittaisilla taidoilla vaikkapa koko sormen kattavaa kuvaa.
Tosin nykyteknologialla tähänkin ongelmaan on löydetty ratkaisu.
”Kyllä niitä kaikkein mustimpiakin kuvia voi usein laseroida pois, niin että kuva vaalenee. Ja peittokuvaa varten alkuperäistä tatuointia ei tarvitse edes saada kokonaan pois, vaan pelkkä vaaleneminenkin riittää”, valaisee Henri-Setä ja jatkaa:
”Tosin laseristakaan ei aina tiedä kuinka monta kertaa prosessi vaatii. Se riippuu ihosta, pigmentistä, käytetystä tatuointiväristä ja miten se on ottanut kiinni. Ja hoitokerrat maksavat yhteensä todella paljon enemmän kuin tatuoinnin ottaminen, kannattaa siis funtsia tarkkaan ennen paskan tatsan ottamista.”
Vaihtoehtoja laserille
Toinen vaihtoehto on tatuoida liian tumma tatsa kokomustaksi ja tehdä uusi kuva päälle valkoisella. Metodi toimii Henrin mukaan jotenkin, mutta valkoinen himmenee iholta huomattavasti muita värejä nopeammin, eli pysyvä ratkaisu tämä ei ole.
Kun mustalla ylivetämisestä tuli puhetta, käytiin saman tien läpi huhu siitä, että kovimmat tatuoijat tunnistaa mustista palkeista reisissä, joiden alle on piilotettu alkuaikojen varjostusharjoituksia. Henrin tutuissa vastaavaa ei ole harjoitettu, sillä tapa sheidauksen treenaamiseen löytyi muita reittejä.
”Treenattiin aikoinaan tribaalien sisälle. Ensin sheidattiin ne sisältä ja sitten väritettiin mustiksi. Niitä sitten tehtiin kavereille jotka olivat suostuneet projektiin”, tarinoi Henkka.
Jos nyt jotain välttämättä haluaa itselleen keskinkertaisen tai paskan tatuoinnin, kannattaa ainakin varmistaa että ottaa sen sitten mahdollisimman haaleilla väreillä ja ilman paksuja ääriviivoja.
”Jos kuva on tehty kokonaan ilman linjoja niin se on helppo peittää. Sellaisiakin ihmiset ottaa, eikä tatsassa edes ole välttämättä ollut sinällään mitään vikaa, mutta ajanmyötä värit vaan haalistuvat siihen kuntoon ettei niistä oikein ole mitään enää jäljellä. Sellainen kuva on helppo peittää tai vetää uusiksi, viivat kun on aina ne jotka parhaiten säilyy”, kertoo Henri.
Eli huono tatuointi ei useimmissa tapauksissa ole pysyvä katastrofi, mutta peitekuvassa on omat rajoitteensa ja se saattaa tulla lopulta kalliimmaksi kuin hyvän kuvan ottaminen alun alkaen.
”Kannattaa odottaa että saa rahan kasaan. Se on kuitenkin loppupeleissä helpompaa”, tiivistää Henri.
Kirjoittaja: J. Rämö
Kuvat: Joonas Mäkivirta