Tervetuloa Skin Craftin ja Henri-Sedän artikkelisarjaan tatuointien tiimoilta. Tarkoituksena ei ole kertoa kiveen hakattuja totuuksia, vaan valottaa tatuointeihin liittyviä lainalaisuuksia ja kertoa kuvien tekemisestä kokeneen ammattilaisen perspektiivistä. Mielipiteet ovat siis joko Henri-Sedän tai allekirjoittaneen käsialaa ja niistä saa toki olla vapaasti eri mieltä. Toivottavasti onnistumme herättämään keskustelua ja ehkäisemään edes muutaman paskan tatuoinnin!
Tatuoinnin ottamisessa ensimmäinen vaihe on aina ajan varaaminen ja kuvan idean esittely tatuoijalle. Nykyään ideat esitellään usein kännykän ruudulta, mikä on Henrin mukaan kaikkea muuta kuin optimaalista. Pieneltä ruudulta tihrustettavaa pikselimössöä kun on usein lähes mahdoton lähteä toistamaan. Kun kuvan lähettää etukäteen sähköpostiin, päästään yleensä huomattavasti parempaan lopputulokseen. Toisesta ääripäästä oleva ilmiö on valtavien yksityiskohtaisten piirrosten haluaminen pari senttiä korkeina iholle.
“Tatuoinnissa pätee sama juttu kuin laulamisessakin. Vaikka äiti/tyttöystävä/poikaystävä sanoo että olet hyvä laulaja tai että joku tatuointi-idea on hyvä, niin se ei välttämättä silti ole”, sanoo Henri ja jatkaa:
“Näissä asioissa kannattaa oikeasti kuunnella tatuoijaa. Jos tatuoija sanoo, että jotain ei kannata tehdä, niin luultavasti se ei sillon kannata. Ei kai kukaan kiusallaan sellaista sano, vaan vuosien kokemuksella siitä millaiset tatuoinnit toimii ja mitkä ei.”
Vaikka kuinka joku on netissä suostunut tekemään todella tarkkaa miniatyyrikuvaa, ne usein valokuvataan heti tekemisen jälkeen. Viisi vuotta myöhemmin kyseinen kuva näyttää luultavasti musteläiskältä, siksi Henrikin sanoo jättävänsä liian yksityiskohtaiset pikkutatuoinnit mieluummin tekemättä.
Toinen ongelmallinen tatuoinnin aihe on tuttujen piirtämät kuvat. Piirtäessä kun harvemmin mietitään miten kuva toimii tatuointina.
“Noista tyttö- tai poikaystävien piirtämistä kuvista on näiden vuosien aikana löytynyt yksi suoraan tatuoinniksi sopiva. Mutta kyllä niistä voi idean ottaa hienosti, jonka sitten muokkaa sopivaksi, eli kyllä kuvan voi tuoda mukanaan”, kertoo Henri ja jatkaa:
“Lasten piirtämät kuvat on eri asia. Ne kun on tarkoituskin olla vähän päin helvettiä ja ne tehdään sitten juuri niin kuin ne alunperin on piirretty.”
Moni haluaa toki tietää tässä yhteydessä myös jonkin alustavan hinnan, mutta tilanne ei ole aina niin yksinkertainen. Puhtaaksi piirretystä kuvasta arvion voi jo antaa, mutta ensimmäisessä keskustelussa tarkkaa lopullista hintaa on usein turha odottaa. Tarkoitus on kuitenkin tehdä kertaheitolla priimaa, joten tatuointia tehdään niin kauan kuin sitä tarvitsee tehdä ja tuohon aikaan hintakin osiltaan perustuu.
“Rasittavimmasta päästä ovat ihmiset, jotka tulevat kertomaan mihin hintaan he haluavat jonkun tietyn tatuoinnin. Ei sitä voi ruokakauppaankaan änkeä sanomaan, että ‘maksan tosta kinkusta kympin’. Se kinkku jää siinä kohtaa sinne hyllyyn”, nauraa Henri.
Suihkun kautta ja selvinpäin
Kun itse tatuointia sitten lähtee ottamaan, kannattaa muistaa pari perusasiaa. Tatuoija on toki töissä ja tatuoinnin ottaja maksaa hänen palkkansa, mutta normaali ihmisten välinen kunnioitus on hyvä pitää silti mielessä.
“Henkilökohtainen hygienia on jees”, tiivistää Henri-Setä sen tärkeimmän pointin.
Jos istutaan ns. tappituntumalla mahdollisesti useampikin tunti tatuointia tehdessä, on varmaan helppo arvata miksi olisi huomattavasti mukavampaa tehdä töitä jos ei koko ajan nojaa toisen hikiseen sukkaan. Perusasioita, joista on silti välillä hyvä muistuttaa.
Myöskään kännissä ei kannata lähteä tatsaa hakemaan.
”Jo parin kaljan jälkeen veri ohenee sen verran, että tatuoidessa ihminen vuotaa. Sama krapulassa. Ja se vaikeuttaa tatuoinnin tekemistä todella paljon, eikä väri meinaa jäädä ihan alle”, valaisee Henri ja jatkaa:
”Ei se mua henkilökohtaisesti haittaa jos joku on pienissä kaljoissa, mutta se vaikeuttaa työn tekemistä. Ja jos haluaa helpottaa kipua, niin pitää juoda itsensä lähestulkoon tajuttomaksi.”
Myöskään pilven polttaminen ei varsinaisesti auta.
”Kyllä pilveäkin joku koitti, mutta se vaan herkisti ja homma meni vaan huonommaksi. Puudutusaine on ainut mikä auttaa jos pelottaa”, Henkka tiivistää.
Kun varsinaisen tatuointiprosessin kanssa päästään vauhtiin, käyttäytyvät ihmiset aina eri tavoin. Osa menee täysin hiljaiseksi, kun taas toiset alkavat hermostuksissaan höpöttää. Henkalle asialle ei ole suurtakaan merkitystä.
”Linjoja tehdessä pitää yleensä keskittyä, niin sillon en välttämättä vastaile vaikka toinen juttelisikin, mutta ei se silti haittaa. Varjostaessa voi sitten jo höpötellä. Tosin yritän kyllä jutustella jotain siinä heti alussa, varsinkin jos ollaan ottamassa ensimmäistä kuvaa, niin siinä samalla pystyy varmistamaan että kaikki on ok”, linjaa Henri.
Tatuoinnin taustatarinat ovat ihmisille usein tärkeitä ja ne ovat tietysti helppoja jutustelun aiheita, mutta tatuoijalta ei välttämättä kannata odottaa kauhean syvällisiä kannanottoja itselle tärkeisiinkään tatuointiaiheisiin. Tarkoitus ei tietenkään ole olla millään tavalla epäkohtelias.
”Mun mielestä se on tärkeintä että se tarina on niillä ihmisillä itsellään, mutta mulle se on silti päivän päätteeksi vain työtä. Niihin rajumpiin kohtaloihin on lisäksi vähän paha kommentoida mitään, kun ollaan kuitenkin ihan vieraita ihmisiä”, valaisee Henkka.
Kun tatuointi on valmis, on maksun aika. Ympäri maailman vallitseva perinne on edelleen, että tatuoinnit maksetaan käteisellä.
”Kuitin saa totta kai pyydettäessä, niin kuin kuuluu, mutta muuten pidetään yllä vanhanliitonmeininkiä. Tatuoiminen on kuitenkin aina melko intiimiä ja fyysistä, niin hoidetaan maksu samalla kaavalla”, kertoo Henri ja jatkaa:
”Aiemminhan maksu on otettu aina etukäteen. Nykyään sentään luotetaan asiakkaaseen. Aiemmin ilmoitettiin hinta, se maksettiin ennakkoon, eikä siihen kukaan sanonut mitään. Meno oli tosin muutenkin hiukan raffimpaa. Jenkeissä on edelleen vastaava käytäntö jossain paikoissa, varsinkin rajummissa naapurustoissa, koska siellä voi olla asiakkaalla ase eikä rahaa. Sellasta ei onneksi Suomessa niin tapahdu.”
Eli käteistä mukaan, puhtaat sukat jalkaan ja korvat auki ammattilaisen suuntaan, niin kuka tahansa pärjää vallan hyvin tatsapaikoissa ympäri maailman.
Kirjoittaja: J. Rämö
Kuvat: Joonas Mäkivirta